Our projections are only part of what draws us to
things. If we subtract all our 'self' — what's left?
[Jane Bennett]
Ihmiset ja asiat vaihtavat ominaisuuksiaan ja korvaavat
toisiaan, siinä on teknisten hankkeiden suola.
[Bruno Latour]
prosessi ≈ proseduuri
Minkälaisia
ovat automatisoidut taiteelliset prosessit? Voisiko esimerkiksi käsi, joka kopioi
vesivärikuvaa paperille tulosteen perusteella olla samaan tapaan
automatisoitu proseduuri kuin tietokoneohjelma, joka tiettyjä ohjelmoijan syöttämiä
algoritmeja seuraten luo dokumentaatiovalokuvien pohjalta korruptoituneita
kolmiulotteisia mallinnuksia? Vai
onko kyseessä sittenkin hybridi, subjektin ja objektin välimuoto? Kädestä onkin
muodostunut tulostuskelkka, pensselin kärjestä mustekasetin tulostuspää ja
korruptoituneita mallinnuksia tekevästä ohjelmasta tietoinen taiteilija, joka
ei koskaan tee samaa virhettä, samalla tavalla turmeltunutta kuvaa, kahdesti.
Tietokonepohjaiset
proseduurit ovat pitkälle kehitettyjä, toistossaan lähes virheettömiä.
Kuitenkin automatisoiduissakin tapahtumaketjuissa tapahtuu valuvirheitä,
mutaatioita: tiedosto voi korruptoitua, tai tietokone jumiutua kesken äänikirjan
toistamisen ja luoda hidastetun, minimalistisesti itseään toistavan ääniraidan.
Nämä tapahtumat, virheet tai epämuodostumat tuovat väläyksenomaisesti näkyville
kvasiobjektin, subjektin ja objektin välissä olevan kolmannen poolin, joka on yhtä
aikaa osa sekä luonnollista että koodattua prosessia, samalla kuitenkaan
olematta puhtaasti kumpaakaan. Nämä subjektin ja objektin välillä tapahtuvat
hetkelliset yhteensulautumiset, joita
näyttelyn aikana pyritään tekemään näkyväksi, puhkaisevat auki ikkunan
kvasiobjektin esteettömälle tarkastelulle. Jotta tätä repeämää näiden kahden
vastakkaisen navan välillä voisi tarkastella kokonaisvaltaisemmin, täytyy
toimijan ja objektin välistä valtasuhdetta horjuttaa.
Tietoisesti
valittuina työskentelytapoina toisto ja proseduuri etäännyttävät tekijän
(taiteilijan) läsnäolon, kädenjäljen tai äänen teoksesta lähes kokonaan.
Objektit näyttäytyvät autonomisina toimijoina, huomio on kiinnittynyt tekijän
sijaan asioihin. Esineet ovat. Tekijä voi toimia tilassa objektien kanssa, ja
hänen kädenjälkensä on konkreettisesti läsnä kaikessa mihin hän kädellään koskee.
Silti tekijyys ei objekteissa korostu, konkreettinen kosketus ei muuta
merkittävästi objektin sen hetkisiä ominaisuuksia, se ei tuo niihin mitään
lisää. Päinvastoin, toimintaa ulkopuolelta tarkasteltaessa voi selkeästi
havaita tekijän aktiivisen toimijan roolin häivyttyvän ja sulautuvan osaksi
objekteja, ja objektien vastaavasti ottavan toimijan roolin. Toimijan keho
siirtelee muiden olioiden kehoja. Liike syntyy toimijasta, mutta ihan yhtä
hyvin se voisi syntyä vaikkapa moottorin toimesta. Taiteilijan keho toimii ja
on tilassa fyysisesti samanarvoisena muiden olioiden kehojen kanssa.
Taiteilijat ja esineet muodostavat liitoksia ja voimien verkostoja, vaihtelevissa
kokoonpanoissa vaihdetaan ominaisuuksia ja korvataan toinen toisiaan.
Peilautuminen / versiot / monistuminen / replika /
alkuperäinen
Taiteilijan
kädenjäljen tai käsialan tunnistettavuuden problematiikka, varsinkin
maalauksessa, on kiehtonut meitä aina. Koemme tunnistettavuuden olevan
elimellinen osa (taide)markkinatalouden mekanismeja, ja siksi suhtautumisemme
erilaisiin työskentelytapoihin on vähintäänkin skitsofreeninen. Tunnistettavan kädenjäljen välttäminen
yhdistettynä maalauksen teosta kieltäytymiseen on lopulta johtanut
tilanteeseen, jossa mikä tahansa käy maaliaineksen korvikkeesta: paneelivikainen
led-näyttö, valokuva-albumi, kangastilkut,
kirjoituspöydän rikkinäinen vetolaatikko, muovikori,
kuormaliinat, pullon-palautusautomaatin viereisestä kierrätyspisteestä kerätyt kaljankatkuiset
muovipussit. Objektit ovat yhtä aikaa maaliainesta ja sommittelupalapelin
osasia, inspiraation lähteitä ja sisustuselementtejä. Mitä pidemmälle
maalaamisesta kieltäytyminen jatkuu, sitä mielivaltaisemmiksi
materiaalivalinnat ja työskentelymetodit tuntuvat muuttuvan. Esineistön
kiihtyvä kiertokulku takaa työskentelylle materiaalisen ylitarjonnan, johon
vioittuneet objektit tuovat oman postapokalyptisen lisänsä. Muodonmuutoksesta
tulee olennainen osa oliota ja sen kehoa; elektronisen laitteen
toimintaperiaatteiden muuttumisen myötä sattumanvaraisuudesta tulee sen
pääasiallinen toimintamalli. Esineet tuovat vaurioitumisen kautta itsestään
esiin uusia puolia, sellaisia, joista tuotantolinjalla ei osattu uneksiakaan.
Esinekoosteiden
variaation mahdollisuudet ovat käytännössä loputtomia. Yhdistämällä maalauksen
sommittelu nykysisustamisen esteettisiin (eettisiin) esillepanotapoihin,
esinevirtaan sekä haluttomuuteen tehdä mitään pysyvää, on mahdollista saada
aikaan blogisyötteen tapaisia virtauksia, joissa yksittäisten kuvien, teosten,
objektien tai tekojen merkitys pienenee lähes olemattomaksi.
Taululistalle on valittu kahdeksan kuvaa.
Lista on ollut sijoitettuna makuuhuoneemme seinälle sänkyä vastapäätä marraskuusta
2011 lähtien, ja sen sisältö on löytynyt ja rakentunut hiljalleen. Kuvat edustavat
ensimmäisiä ja viimeisiä esine-kuvia, jotka päivän aikana näemme. Unikuvat ovat
toinen asia. Taululistan päälle asetetuista kuvista viisi on löytynyt jostain, kolme
on oman taiteellisen työskentelyn "ylijäämää". Kuvien
sattumanvaraisista löytöpaikoista ja -ajoista huolimatta ne rakentavat vahvoja
merkityssuhteita toisiinsa. Kuvissa esiintyy toistuvia elementtejä kuten kuusi ja
kuusen muoto, hevonen, lumi, jäljet, toisiaan seurailevat viivaverkostot, horisontissa
siintävät vuoret, maisema. Yksittäisinä maalauksina, kollaaseina tai valokuvina
nämä kuvat eivät luultavasti aiheuttaisi kovin suuria tunteita. Ehkä
korkeintaan samaa hellyyttä, jota koimme niitä löytäessämme tai tehdessämme.
Mutta kuville ja muille objekteille on ominaista rinnastuessaan synnyttää
uudenlaisia merkityksiä. Kuvien mennessä lomittain ja vieretysten ne alkavat
ikään kuin väristä, sommitelman kuvienvälisestä dynamiikasta tulee silloin
tärkeämpi asia kuin yksittäisen kuvan sisäisestä sommittelusta. Taululistan voi
nähdä allegoriana blogista, jonne linkitetään tai upotetaan löydettyjä, itseä
inspiroivia kuvia, videoita, laulun sanoituksia, gif-animaatioita, visuaalisia
runoja. Julkinen oman maun tai mauttomuuden esittely on nykyinternetin
sisällöntuotannon sekä -jakamisen keskeisimpiä ilmenemismuotoja. Kuvataiteessa
on monesti kyse samasta asiasta: rakennetaan omaa tunnistettavaa ilmaisua,
kädenjälkeä, tyyliä. Tällä teoksella yritämme kuitenkin ohittaa pelkän maun
esittelyn, vaikka kaikki kokoelman esillä olevat kuvat on alunperin valittu pikemminkin
henkilökohtaisista syistä kuin tiettyyn näyttelykontekstiin sopiviksi.
Voimme
toteuttaa äärettömän määrän versioita samoista rakennuspalikoista käyttämällä
objekteja kuin moduuleja, ja jokainen kooste on aina yhtä lailla uusi ja
innostava, banaali ja passé. Voimme ottaa jokaisesta versiosta kymmeniä kuvia,
muokata parhaat otokset näyttämään tasalaatuisilta, ladata ne blogiin tai kotisivulle,
hakea niillä apurahoja tai näyttelyaikoja ja vaikuttaa siltä, kuin loisimme
koko ajan uutta. Todellisuudessa me pyörimme esineiden ympärillä, järjestelemme
niitä, laitamme ne takaisin laatikkoon ja otamme taas esille, ladomme niitä
päällekkäin ja toivomme, että hatarat rakennelmat eivät sorru yön aikana ja
aiheuta tulipaloa.
Kirjoittajat ovat toimineet työparina vuodesta 2008
lähtien
ja ovat päivittäin tekemisissä keskeneräisyyden kanssa.
ja ovat päivittäin tekemisissä keskeneräisyyden kanssa.
Lähteet
Jane Bennett luennoi 24.9.2011 aiheesta Powers of the Hoard: Artistry and Agency in a World of Vibrant Matter. https://vimeo.com/29535247
Turo-Kimmo Lehtonen siteeraa Latouria mm. sivulla 130 kirjassaan Aineellinen yhteisö. Tutkijaliitto, Helsinki 2008.
